Historia

Filmi

Taavi Kirmanen perusti firman heti armeijasta päästyään 22.7.1950 ja sai liikenneluvat kahdelle kuorma-autolle.

Liikeidea oli muotoutunut päivänselväksi jo kotitilalla Närsäkkälässä toimiessa ja päivät kuluivat talvella raakapuun kuljetuksissa ja kesät soranajossa lähialueen teille ja rakentajille. Olipa siihen aikaan tapana hoitaa viikonlopun tanssikyydityksetkin samalla kuorma-autolla irtopenkkien avulla.

Näin toimien mentiin 60 –luvulle jolloin keskityttiin pelkästään raakapuun kuljetuksiin jota jatkuikin yhtäjaksoisesti vuodelle 1985 asti.

70-luvun alussa alkoi Kitee teollistua voimakkaasti ja näihin haasteisiin vastattiin lisäämällä sopivaa kalustoa jolloin tukijalkoja yrityksen pyörittämiseen saatiin lisää .

80-luvun alussa saatiin omat toimitilat Puhostielle jossa tehtiin päällisrakenteiden asennukset ja maalaukset sekä huollot ja korjaukset omin voimin.

90-luvun alku oli vaikeaa aikaa sekä Isän poismenon johdosta että myös taloudellisesti koska ajoja oli menetetty järjettömän hintakilpailun vuoksi sillä uusia työmahdollisuuksia ei tänne susirajalle synny joka päivä.

Avuksi otettiin liikennelupien laajentaminen Euroopan laajuiseksi ja samaan aikaan sattuneet rajojen aukeamiset vauhdittivat liikennettä itään Venäjälle sekä länteen Espanjaan ja Italiaan.

Samoin luovuttiin omista huoltotiloista, koska toimintaympäristö muuttui radikaalisti.

Näin toimien on edetty tänne 2000-luvulle ja katseet on suunnattu tiukasti laajenevan Euroopan antamiin haasteisiin.

Nykyisen toiminnan rungon muodostavat teollisuuden ja kaupan sopimuskuljetukset ovelta ovelle periaatteella ilman turhia terminointeja sekä vetoliikenne Etelä-Euroopasta Pohjois-Saksan satamiin.

Toimintaa on kehitetty määrätietoisesti ja asiakkaiden tarpeisiin yhdessä etsitty taloudellisesti sopivat ratkaisut.

Kiteellä on hyvä yrittää, koska alue on riittävän monipuolinen ja sidosryhmät tukevat toistensa toimintaa sopivasti.

Hyville kuljetuksille on uskoakseni aina tarvetta.

Yhteistyöterveisin Jorma Kirmanen